Suunnittelu

Cad-Q:n ratkaisutarjonta perustuu tiedonhallinnan tukemiseen koko rakennuksen elinkaaren ajalle - Aloitusvaiheen tarvekartoituksesta ja suunnittelusta käyttöönottoon ja ylläpitoon.

Ratkaisutarjontamme suunnitteluvaiheeseen:

Rakentamisen tietomallinnus (BIM)

Ymmärrämme rakennusalan tarpeet ja vaatimukset korkean laadun ja tehokkuuden suhteen. Cad-Q:n ratkaisut kattavatkin tiedonhallinnan koko rakentamisen elinkaaren ajalle aloitusvaiheesta käyttöönottoon ja ylläpitoon.

Koordinointi ja tavoitteiden asettaminen

Koordinointi ja tavoitteiden asettaminen ovat hyvän rakennusprojektin edellytys. Tavoitteet rakennuksen ja tilojen lopullisesta ulkomuodosta määritellään projektin alussa, ennen suunnittelun ja rakentamisen käynnistymistä. Määriteltyjä tavoitteita tulee noudattaa suunnittelussa ja rakentamisessa, jolloin edellytetään koordinointia ja kommunikointia.

Visualisointi

Kaikki esitysgrafiikka ja kuvat, joita käytetään myynnin ja markkinoinnin, päätöksenteon sekä monimutkaisten teknisten ratkaisujen kuvaamisen perustana on visualisointia. Perinteisesti tämä vie ison osan projektin resursseista, lisäksi visuaalisen materiaalin ylläpito ja päivitys on aikaa vievää.

Energia- ja ympäristöanalysointi

Energiankulutukseen liittyvät kysymykset ja vaatimukset ovat kasvaneet merkittävästi viime vuosina. Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä, joihin ovat vaikuttamassa useat toimijat ja henkilöt suoraan tai yhteiskunnan eri näkökulmista.

CAD -suunnittelu

CAD-suunnittelu on ollut perustanamme ja keskeinen tekijä tukiessamme arkkitehtien ja suunnittelijoiden työtä aina Cad-Q:n perustamisestä lähtien. Cad-Q:n ammattitoinen henkilöstö ja markkinalähtöiset ratkaisut takaavat tehokkaan projektityöskentelyn osaamisen ja siinä avustamisen. Olipa kyse perinteisistä CAD-suunnittelusta tai BIM-työskentelyn tukemisesta ovat tarjoamamme ratkaisut ja menetelmät markkinoiden edelläkävijöitä.

Alueet ja tilat

Suunnittelussa on tarpeen hallita alueita sekä tiloja eri tarkoituksiin, kuten muun muassa laskelmiin, tila- ja aluesuunnitteluun ja alueluetteloihin. Cad-Q:lla on tarjota hyvät työkalut ja ratkaisut eri tarpeiden kattamiseksi, jotka perustuvat pitkäaikaisiin kokemuksiin erilaisista hankkeista.

Piirustukset ja työselosteet

Piirustukset ja työselosteet ovat olleet luonnollinen osa rakennushankkeiden asiakirjoja jo aikojen alusta alkaen. Rakennustyömaalla on tärkeää, että prosessi etenee ongelmitta. Arkkitehdeille ja konsulteille on tärkeää antaa selkeät asiakirjat, ohjeet ja muut tarvittavat dokumentit, jotka edesauttavat sujuvaa rakentamista ja suunnittelua.

Ota yhteyttä

Timo Nenonen
  • Timo Nenonen

  • Sales, AEC solutions
  • Keskus: +358 9 5422 6500
  • Puhelin: +358 9 5422 6500
  • SMS: +358 400 423 342
  • timo.nenonen@cad-q.fi
Juha Laitinen
  • Juha Laitinen

  • Sales, AEC solutions
  • Keskus: +358 9 5422 6500
  • Puhelin: +358 9 5422 6500
  • SMS: +358 40 4127 226
  • juha.laitinen@cad-q.fi
Roope Syvälahti
  • Roope Syvälahti

  • BIM Consultant
  • Keskus: +358 9 5422 6500
  • Puhelin: +358 9 5422 6500
  • SMS: +358 40 6858 877
  • roope.syvalahti@cad-q.fi
Yhteystiedot

Uutiset

Rakennesuunnittelu vaatii tarkan suunnittelijan ja kunnon työkalut

Insinööritoimisto Kimmo Kaitila Oy:lla suunnitellaan rakenteita ja lasketaan lujuuksia monenlaisiin kohteisiin. Toimistolla on käytössä laaja paletti Autodesk®in ohjelmia: AutoCAD®-, Revit®... Lue lisää

Tule tapaamaan meitä Maanmittauspäiville Kuopioon!

Cad-Q on mukana Maanmittauspäivillä, osastolla B-11. Lue lisää

Autodesk ylläpitosopimuksen uusimisen hinta muuttuu

Alkaen 27.3.2013 Autodesk nostaa ylläpitosopimuksen uusimisen hintoja alla olevien tuotteiden osalta. Listahinnan muutos on tuotteesta riippuen 2% - 39% suuruinen. Hinnanmuutos koskee vain osaa... Lue lisää

Insinööritoimisto Jääskeläinen: Lupa kurottaa korkealle

Insinööritoimisto Jorma Jääskeläinen Oy:ssä kurotetaan kirjaimellisesti korkealle, sillä toimitusjohtaja Jorma Jääskeläinen kuuluu AA-luokan pätevyyden saaneiden rakennesuunnittelijoiden joukkoon. ... Lue lisää

Marraskuun uutiskirje Arkkitehti- ja Rakennussuunnitteluun

Joulukuussa Cad-Q:lla tapahtuu! Vielä ennen rauhoittumista talven pääjuhlaan, jouluun, on sinulla mahdollisuus tutustua Cad-Q:n ratkaisutarjontaan ja oppia uutta osallistumalla aamiaistilaisuuksiim... Lue lisää

Media & Entertainment ohjelmistojen Service Packit ladattavissa

Autodesk® 3ds Max®, Autodesk® 3ds Max Design®, Autodesk® Softimage® ja Autodesk Maya Lue lisää

AutoCAD LT & Inventor LT Suite - Sopivat tuotteet. Alennettuun hintaan.

Uudesta AutoCAD LT tai Inventor LT Suite -tuotteesta 300€:n alennus Luotettava ja ammattilaisille kehitetty AutoCAD LT® -piirto-ohjelmisto tarjoaa aidon DWG™-sopivuuden ja tehokkaat 2D-piirtotyökal... Lue lisää

Lokakuun uutiskirje Arkkitehti- ja Rakennussuunnittelu

Uusimmat uutiset Cad-Q:lta lokakuun uutiskirjeessä Lue lisää

Johtavat IT yritykset Cad-Q ja BIMobject yhteistyöhön

  Cad-Q ja BIMobject ovat solmineet yhteistyösopimuksen tietomalliobjektien ja tietomallielinkaarenhallinnan kehittämisestä ja tuottamisesta sekä näihin liittyvien ratkaisuiden ja teknologian,... Lue lisää

Cad-Q mukana FinnBuild 2012 -messuilla. Osastolla 6D89 tapahtuu!

FinnBuild - kansainväliset rakennus- ja talotekniikkamessut järjestetään 9.-12.10.2012 Lue lisää

Autodesk kampanjat - Ota kaikki hyöty irti ohjelmistoistasi!

Alla näet voimassa olevat Autodesk -ohjelmistojen ja Suite -ohjelmistopakettien kampanjat. Lue lisää

CADi LT ja CADiE sovellusten 2013 versiot nyt julkaistu!

Sovellusten asennuspaketit ladattavissa tai ota yhteyttä niin kerromme lisää! Lue lisää

Sujuvuutta työntekoon - Hanki uusi ohjelmisto tai päivitä nykyinen ohjelmistosi ajantasalle

Autodesk tuotteiden syksyn tarjoukset nyt voimassa! Lue lisää

Kesäkuun uutiskirje arkkitehti- ja rakennussuunnittelun alalle

Kiitos kuluneesta puolesta vuodesta ja toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme oikein aurinkoista ja lämmintä kesää! Lue lisää

Joko sinulla on käytössäsi Knowledgebase -ratkaisutietokantamme?

Ratkaisutietokannan kautta saat nopeasti vastauksia useimmin esitettyihin kysymyksiin sekä vinkkejä ja ohjeita ohjelmiston jokapäiväisen käytön helpottamiseksi. Päivitämme tietokantaa säännöllisest... Lue lisää

HP Tehotyöasemien leasing -rahoitus Cad-Q:n kautta

Saat kauttamme tehotyöasemat ja -kannettavat käyttöösi myös edullisella rahoitusratkaisulla Lue lisää

Cad-Q Uutiskirje: Kevään merkkejä Cad-Q:lla

Tutustu tämän uutiskirjeen kautta uusiin tuotteisiin sekä tapahtumiin, hyödynnä voimassa olevat tarjoukset ja varmista itsellesi ja yrityksellesi ajantasaisin tieto sekä ohjelmistot Cad-Q:lta! Lue lisää

Autodesk® 2013 lisenssien toimitukset ylläpitoasiakkaille

Autodesk® ylläpitoasiakkaille (Subscription customer) ensisijainen 2013 ohjelmistolisenssin toimitusmuoto on verkon kautta ladattava ohjelmisto Lue lisää

Autodesk 2013 ohjelmistot ja Suite -paketit ovat ilmestyneet!

Käyttäjälle tämä tarkoittaa paljon hyödyllisiä ja tarpeellisia ominaisuuksia, joita on kehitetty edelleen aikaisemmista versioista. Tutustu uusiin tuotteisiin nyt! Lue lisää

Maaliskuun uutiskirje Rakentamisen alalle

Tässä uutiskirjeessä on esitelty tietomallintamiseen ja oman työsi helpottamiseen liittyviä tapahtumia, jotka Cad-Q järjestää tai joihin olemme osallistumassa. Kaikista Cad-Q:n tapahtumista saat... Lue lisää

Harkitsetko tietomallin tarjoamista tai hyödyntämistä?

Cad-Q järjestää seminaareja huhtikuussa laadukkaan tietomallin käytöstä ja tuottamisesta Lue lisää

Cad-Q ja Solibri ovat solmineet yhteistyösopimuksen

Pohjoismaisen tason kumppanuussopimus Cad-Q:n ja Solibrin välillä tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja parantaa tietomallien laatua. Lue lisää

Säästät jopa 20 %*, kun päivität uusimpaan Autodesk Suiteen 13. 4.2012 mennessä.

On aika päivittää uusimpiin ohjelmistoihin, joilla tarjoat asiakkaillesi enemmän, uskomattoman edullisesti. Lue lisää

Webinar 28.3.: CQ Tools A - Add-On to Revit Architecture

Tule kuuntelemaan esittely CQ Tools A:n keskeisitä ominaisuuksista ja ohjelman sisältämästä objektikirjastosta keskiviikkona 28.3.2012 klo 14.00 - 15.00.   Rekisteröidy Webinariin  TÄSTÄ .   ... Lue lisää

Webinar 28.3.: Solibri Model checker

Tule kuuntelemaan esittely Solibri Model Checkerin pääominaisuuksista ja mahdollisuuksista, joita tuote tarjoaa arkkitehti- ja rakennesuunnitteluun keskiviikkona 28.3.2012 klo 9.00 - 10.00.  ... Lue lisää

Cad-Q:n tukipalvelut ovat uudistuneet

Tarjoamme asiakkaillemme kolmentasoista tukipalvelua yrityksenne tarpeen mukaan: Lue lisää

Cad-Q kouluttaa nyt myös verkossa

Laajensimme palvelu- ja koulutustarjontaamme internetin kautta käytäviin kursseihin, jotta voimme palvella sinua juuri siellä missä työpäivääsi vietät. Lue lisää

SOVELIA® PDM/PLM liiketoiminta on osa Cad-Quality Finland Oy:tä 1.7.2011 alkaen

Addnode AB:n PLM-ratkaisuja toimittavan yhtiön Technian SOVELIA-liiketoiminta siirtyy osaksi Cad-Quality Finland Oy:tä heinäkuun 1. päivänä 2011. Lue lisää

Addnode on ostanut tanskalaisen CDLight A/S yrityksen

Addnode AB on ostanut tanskalaisen CDLight A/S:n, joka liitetään osaksi Cad-Q:ta. Yritysosto kasvattaa Cad-Q:n tarjontaa ja osaamista Tanskan markkinoilla CAD- ja tiedonhallintaratkaisujen... Lue lisää

CAD- käyttöön suunnitellut laitteistot nyt Cad-Quality Finland Oy:ltä

Cad-Quality Finland Oy lisäsi tarjontaansa laitemyynnin, ensisijaisesti takaakseen asiakkaittensa CAD-suunnitteluympäristön toimivuuden ja korkean käytettävyysasteen. Lue lisää